Taloushallintoliitto
Palvelut

Yleistä

Laatupalvelua jo vuodesta 1994

Talousalan ammattilaiset hoitavat kaikki taloushallinnon työvaiheet huolellisesti, täsmällisesti ja ammattitaidolla. Olemme ylpeitä laadustamme sekä luotettavuudestamme. Balance-Team on myös auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen. Pidämme itsemme jatkuvasti ajan tasalla viimeisimmästä lainsäädännöstä ja viranomaisohjeistuksista.

Yhdessä suunniteltu toimii

Taloushallinnon palvelupaketti suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Palvelu toteutetaan luotettavasti ja vastuullisesti. Etäyhteydellä toimivat ohjelmistomme mahdollistavat myös työvaiheiden jakamisen tilitoimiston ja asiakkaan välillä. Palvelukokonaisuuden suunnitteluvaiheessa kartoitetaan jokaisen asiakkaan taloushallinnon kannalta toimivin ja tehokkain yhteistyömalli.

Halutessanne palvelemme asiakasta myös asiakkaan tiloissa. Sovellusten etäkäyttö mahdollistaa joustavan sijaistuksen asiakkaan tarpeen mukaan.

Asiakkaan liiketoiminnan tai esimerkiksi henkilöstöresurssien muuttuessa myös taloushallinnon palvelupaketin sisältö voidaan järjestää nopeasti uudelleen. Näin asiakas vapautuu taloushallinnon muutoksen mukanaan tuomista paineista.

Palvelumalli

Tilitoimisto Balance-Teamissa jokaiselle asiakkaalle nimetään oma vastuuhenkilö, joka vastaa asiakkaan taloushallinnosta ja asiakaspalvelusta. Palvelumme perustuu konseptiin, jossa vastuuhenkilön lisäksi asiakkaan käytössä on kulloisenkin tarpeen mukaan koko tilitoimiston henkilökunta. Näin asiakas saa halutessaan käyttöönsä useita eri taloushallinnon osa-alueiden erityisammattilaisia nopeasti ja vaivattomasti.

Etäkäyttöiset taloushallinto-ohjelmamme ovat tehokkaita ja ne toimivat ajasta ja paikasta riippumatta. Ohjelmistomme ovat integroituja niin, että taloushallinnon eri sovellukset liittyvät kätevästi toisiinsa. Ostolaskujen kierrätys, ostoreskontra ja maksuliikenne hoituvat kaikki sähköisesti. Myyntilaskut lähetetään asiakkaan toiveiden mukaisesti joko verkkolaskuina, i-Postina tai paperilla.

Sovellusvalikoimastamme löytyvät alan viimeisimmät työkalut, kuten EmCe Solutions, Basware, OpusCapita, P-analyzer, M2 sekä Unes-isännöintijärjestelmä. EmCe Solutions on yksi alan johtavista taloushallintojärjestelmistä. Siinä on tarjolla mm. kirjanpito, palkanlaskenta, ostoreskontra, laskutus ja myyntireskontra. Suorasiirto toimii sujuvasti eri osakirjanpitojen ja pääkirjanpidon välillä, jolloin esimerkiksi myyntilaskujen erillistä tallentamista kirjanpitoon ei tarvita. Kattava valikoima erilaisia taloushallinnon raportteja sekä niiden automatisointi ja sähköiset siirrot helpottavat sekä raportointia että erilaisia viranomaisille toimitettavia ilmoituksia.

Matkahallinto-ohjelma M2 on ratkaisu työntekijöiden matka- ja kululaskutuksen hoitamiseen. Ohjelmassa yhdistyvät monipuolinen toiminnallisuus, erinomainen käytettävyys sekä tyylikäs graafinen ulkoasu. Rutiinit hoituvat vaivatta matkasuunnitelman tekemisestä aina maksatukseen ja kirjanpidon vienteihin asti.

Tarjoamme kaikkiin ohjelmiin myös erilaisia lisäpalveluja sekä käyttökoulutusta.

Controller-palvelut

Asiakkaanamme saatte palvelukseenne controllerin, joka valmistelee tilinpäätökset sekä analysoi yritystänne; liiketoimintaa ja tunnuslukuja. Controller tuottaa taloudellisia ennusteita päätöksenteon tueksi ja toimii taloushallintonne sisäisenä valvojana. Budjetointi- ja rahoitussuunnittelupalvelumme mahdollistaa liiketoiminnan reaaliaikaisen suunnittelun ja seurannan.

Henkilöstö- ja palkkahallinto

Pidämme huolta palkkahallinnosta. Palkanlaskenta suoritetaan ammattitaidolla ja täsmällisesti sovittuna ajankohtana. Toimimme asiakkaan tukena myös työsopimusasioissa ja ohjaamme asiakasta työehtosopimusten ja lakien sekä asetusten mukaiseen palkanmaksuun ja henkilöstöhallintoon.

Yrityksemme henkilökunnasta kolmella on PHT-pätevyys (taloushallintoliiton auktorisoitu palkanlaskentatutkinto).

Toimitamme palkkalaskelmat palkansaajille ja huolehdimme halutessanne myös palkkojen maksatuksesta. Laadimme puolestanne myös palkkatodistukset sekä KELAn ja vakuutusyhtiöiden päivärahahakemukset. Hoidamme myös kaikki palkanlaskentaan liittyvät kuukausi- ja vuosi-ilmoitukset mm verottajalle ja vakuutusyhtiöille.